perjantai 25. heinäkuuta 2014

great lengths


Mulla alkoi eilen kahden viikon mittainen kesälomajakso ja täytyy sanoa että ainakin ilmojen puolesta melkoisen hyvään saumaan :) Sunnuntaina koittaa tosin Irlantiin lähtö joten kauaa en ehdi näistä Suomen kesäsäistä nauttimaan mutta eipä se hirveästi harmita koska odotan tuota Irlannin reissua niin paljon. En ole aikoihin käynyt ulkomailla ja kaiken kukkuraksi pääsee vielä ratsastamaan. Innolla siis odotan sunnuntaina koittavaa lähtöä mutta sitä ennen on vielä hieman aikaa rentoutua ja nauttia kesästä myös täällä Suomen puolella.

Mulla on ollut tuo Vilan maksimekko jo iät ja ajat mutta jostain syystä se on aina unohtunut kaapin perälle enkä ole tullut käyttäneeksi sitä paljoakaan. Eilen kuitenkin ajattelin että nyt tai ei koskaan kun lämpötila ulkona kolkutteli jo kolmeakymmentä joten ilmavalle ja kevyelle maksimekolle oli todellakin tarvetta. Mä en ole ihan hirveästi maksimekkoja ikinä muutenkaan käyttänyt mutta eipä niitä turhaan ylistetä; mukavampaa vaatekappaletta hellesäille saa tosiaan hakea. Pidän paljon myös tämän mekon kuvioinnista ja väreistä, asusteita ei tämän kanssa juurikaan tarvitse kun voi antaa mekon puhua puolestaan. Maximekkojen hyvä puoli on myös se että ne saavat kantajansa hetkessä näyttämän muutaman sentin pidemmältä ja sehän passaa ainakin meikäläiselle.
____________________________________

mekko - vila
laukku - ebay
kello - yves camani
rannekoru - h&m?
sandaalit - h&m


4 kommenttia: