sunnuntai 14. syyskuuta 2014

once in spain

Hola! Täällä kirjoittelee eräs viime yönä lomalta palannut bloggaaja, väsyneenä mutta onnellisena. Heti alkuun pahoittelut blogihiljaisuudesta, meillä oli Espanjan kämpällä kyllä nettiyhteys mutta aika vaatimaton sellainen, kuvien lataus esimerkiksi jumitti sen kokonaan joten päätin suosiolla pitää lomaa myös bloggaamisesta. Nyt kamera kuitenkin pursuilee kuvamateriaalia ja nettikin pelaa taas kun kotona ollaan joten eiköhän tässä päästä nopeasti taas entiseen rytmiin. Ajattelin aloittaa pienellä yleiskatsauksella siitä mitä kulunut viikko piti sisällään.


Viihdyttiin suurimman osan aikaa oman taloyhtiön uima-altaalla mutta koska sinisenä kimmeltävä meri oli aivan vieressä, oli tietysti käytävä aika ajoin ihastelemassa myös rantamaisemia.



Mulla oli parina aamuna melko aikainen herätys mutta tähän auringonnousuun ei ollut ollenkaan hassumpaa herätä.



Espanjan kukkaloistoa voisi ihastella loputtomiin.



Altaalla tuli vietettyä joka päivä ainakin parisen tuntia.



Olin varannut kaksi ratsastustuntia Fuengirolassa eräällä tallilla ja olikin hauska päästä testaamaan sikäläistä hevosrotua, PRE-hevosta (eli toiselta nimeltään andalusialainen). Tässä kuvassa toisen päivän ratsuni, Torera. Opetus tapahtui englanninkielisen tulkin välityksellä.



Käytiin tutustumassa myös Benalmadenan Sea Lifeen. Tämä mustekala taisi olla ainakin oma suosikkini.



Mitä olisikaan loma ilman hyvää ruokaa? Käytiin keskiviikkona Malagassa shoppailemassa Larios Centrossa ja syötiin siellä Block House-nimisessä ravintolassa. Voin suositella!



Delfiineitä ja pingviinejä käytiin ihastelemassa Selwo Marina Delfinariumissa Benalmadenassa.



Samasta paikasta löysin myös kaverin! ;)



Kaiken kaikkiaan loma oli erittäin onnistunut. Upeita maisemia, hyvää seuraa, hauskaa tekemistä ja tietenkin lämpöä ja aurinkoa. Kyllä tällä taas jaksaa pitkälle syksyyn!



2 kommenttia:

  1. Yhyy mä niin haluun takas tonne :< Kamala kylmä suomi ja lämmin espanja<33 -ss

    VastaaPoista