lauantai 20. joulukuuta 2014

teenage dream


Ho ho ho! Mitäs teille kuuluu, taas pitkästä aikaa? Meikäläisellä kiirettä pitää edelleen mutta kaippa se arki tuosta jouluksi rauhoittuu. Kiireisenä mua on pitänyt lähinnä erinäiset harrastukset ja niistä erityisesti ratsastus. Oon ottanut extratunteja nyt loppusyksyn aikana ja silloin kun en ole tunnilla, olen yleensä katsomassa niitä. Loppuaika onkin sitten kulunut töissä ja piirustuspöydän äärellä sekä erinäisissä pikkujoulun juhlistamisissa. Sinänsä tämä kiire on hyvä siksi etten ole ehtinyt potea lähes jokavuotista syysmasennustani, se kun aina tuppaa kolkuttelemaan ovelle aina tähän pimeimpään aikaan vuodesta.

Eilen tämä tyttö vietti muuten synttäreitään. Hassua kun piti oikein miettimällä miettiä että paljonko niitä vuosia tuli oikein täyteen :D Tovin asiaa tuumailtuani totesin että 27 se taitaa sitten olla (ja kuten ihastuttava pikkuveljeni totesi, vanha ja ryppyinen kasa jo. Ai että). Päällä olikin sitten yllä olevissa kuvissa nähtävä asukokonaisuus. Pinkin topin ostin torstaina, vähän niinkuin synttärilahjaksi itselleni. Jotenkin tuo shokkipinkki ja röyhelömäinen malli vetosivat sisäiseen 16-vuotiaaseeni. Ajattelin ensin että se on hieman liian teinityttömäinen makuuni mutta koska en saanut toppia mielestäni vaikka kuinka yritin niin pakkohan se oli käydä hakemassa, Satu 27v. Ja voih, kuinka olenkaan rakastunut tähän pinkkiin unelmaan!
________________________________________

bleiseri - seppälä
toppi - seppälä
farkut - gina tricot
saappaat - pertti palmroth
kaulakoru - lindex
kello - new look



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti