sunnuntai 11. tammikuuta 2015

lazy weekend


Heipparallaa! Mites teidän viikonloppu on sujunut? Mulla on ollut pitkästä aikaa täydellisen laiskat pari päivää ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Oon nukkunut pitkään, syönyt aamiaista niin kauan kuin haluan, piirtänyt, katsonut Netflixiä ja suunnitellut matkaa kesäksi. Sitä kuuluisaa akkujen latausta siis.

Asun kanssa ollaan myös aika samoilla linjoilla, rentoa ja mukavaa. Totesin viime postauksessa että joulunpunainen alkaa minulle jo riittää mutta näitä saappaita en silti malta olla käyttämättä (no okei, sama taitaa päteä myös tuohon huiviin).

Tajusin muuten vasta eilen että blogihan täytti vuosia tällä viikolla, kokonaiset kaksi vuotta. Niin se aika rientää kun on hauskaa! Matkan varrella on toki ollut sekä ylä- että alamäkiä mutta päällimmäisenä mielessä on ne kaikki kivat asiat joita tähän touhuun on liittynyt. Olenkin edelleen erittäin iloinen että päätin kaksi vuotta sitten laittaa pystyyn tämän oman pienen nurkkaukseni internetin ihmeellisessä maailmassa. Kiitos myös teille jotka olette jaksaneet meikäläistä seurailla, toivottavasti viihdytte myös jatkossa!
_________________________________________

takki - h&m
neule - seppälä
housut - kappahl
saappaat - viking
kaulaliina - vanha
kello - new look



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti