Taas on se aika vuodesta kun kaupat yksi toisensa jälkeen ripustavat ale-kyltit ikkunaan shoppailijoiden iloksi. Mulla oli tänään hieman lyhyempi työpäivä ja ajattelin käydä vähän kurkkimassa alennusmyyntejä ennen iltapäivän ruuhka-aikaa ja aika rauhassa saikin nyt onneksi kierrellä. Aika harvoin löydän alennusmyynneistä mitään fiksua mutta nyt kävi tuuri ja muutama juttu sieltä lähtikin matkaan.
Ristikkopaita Monkista. Kuinka kauan olenkaan etsinyt tällaista! Tuo ristikkokuvio on kiehtonut mua jo tosi pitkään mutta tähän mennessä vastaan ei ole tullut mitään sopivaa vaatetta tuolla kuviolla. Tää oli juuri sellainen kun olin ajatellutkin ja hintakaan ei kirpaissut. Monkista lähti mukaan myös eräs toinen alepaita mutta sitä en muistanut tähän kuvata sekä eräs clutch joka oli normihintainen. Laitan niistä kyllä varmasti asukuvaa myöhemmin.
Kukkapaidat United Colors Of Benettoilta (vas.) ja H&M:ltä (oik.). Kukkapaitoja ei voi ikinä olla liikaa!
Kaulakoru H&M:ltä. Musta tää oli jotenkin tosi kaunis ja olinkin katsellut tätä jo normihintaisena.
Ihanan raikas clutch United Colors Of Benettonilta. En ollut ikinä aikaisemmin kyseisessä kaupassa käynytkään mutta täytyy varmaan alkaa piiphtamaan siellä silloin tällöin. Ihanan kesäisiä ja raikkaita juttuja näytti siellä olevan enemmänkin.
Siinäpä ne tällä kertaa! Jokos siellä on käyty katsastamassa aleja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti